lauantai 9. marraskuuta 2013

Ihhahhaa, ihhahhaa, hepo hirnahtaa..

Ystävä antoi tätivainaansa neulomat villasukat korjaukseen. Rakkaudella pidetyt sukat oli jo aivan puhki päkiöistä, mutta taitavasti neulottu kirjoneulevarsi oli vielä käyttökunnossa. Eli mun tehtäväksi jäi neuloa sukkiin uudet kärjet. No, jotta työ olisi tekijänsä näköinen, lisäsin oman pienen juttuni sukkaan..

 

 

 



(Toivottavasti täti antaa anteeksi, että hevosenkenkä on kirjottu silmukoita jäljitellen valmiiseen sukkaan..)

maanantai 21. lokakuuta 2013

Lämmintä syksyyn

Tässä mun bloggauksessa on ollu piiiitkä tauko. Käsityömojokin on ollut vähän kadoksissa. Jotain pientä oon kyllä välillä näperrellyt, mutta ei ole ollut aikaa, eikä oikein intoakaan, latailla niitä tänne. Sorry :( Mutta nyt alkaa värkkäyskoneet taas pikkuhiljaa hyrrätä ja intoa tuotosten jakamiseenkin olla. Vihdoinkin!


Vähän "blingiä" tuubihuivin muodossa (ei tuo nyt kyllä kovin paljon kimaltele, mut fiilishän se on tärkein) Eli Teddy ja Rose yhdessä neulottuna (2 kerää harmaata Teddyä + kerä harmaata Roseta), 9 puikot, 100 silmukkaa, n. 30cm ainaoikein, päättely ja sauman ompelu. Hyvin kiepsahtaa kaulan ympäri kahteen kertaan ja on muutes muhkea!


Vanhan luudan olin jo laukasemassa roskiin, kun sain idean virkata päällysen ruostuneeseen varteen (valitettavasti en voi ottaa kunniaa alkuperäisestä ideasta, netissä oon tämmöisen joskus nähny) Omani toteutin seiskaveikan jämistä, mut eipä niitä kovin paljon tähän uponnu. Varmaan virkattava vielä suojus lumikolaan, naapurin lapioon, mattotelineeseen..


Vanhat kumpparit osti kirpparilta jo viime keväänä. Kesällä niissä oli lopeliaa ja nyt kanervia (Hmm, tarttiskohan kastella? Njääh.. ;)


Ja vielä takapihan kirppislöytö, ihanasti ajan patinoima teekannu <3

sunnuntai 30. kesäkuuta 2013

Hellesukat






Viimeinen lomaviikko vietettiin helteessä ja mikäs sen parempaa hellepuuhaa kuin neuloa villasukkaa! Sai poikakin kerrankin uida tarpeekseen, kun äiti jaksoi istua rannalla kudin kourassa :) Ja välillä jatkettiin olohuoneen viileydessä (I love ilmalämpöpumppu)

Sukkalankana on ohut Trekking pro natura (75% villaa / 25% bambua), jota oon säilöny kaapissa jo kolmatta vuotta (mä säilön itseasiassa aika paljonkin lankaa kaapissa...) Malli on oma, nirkkoreuna lyhyeen varteen ja peruskantapää, 2½ puikoilla.

Mutta se varsinainen jippo onkin tuo raidoitus! Löysin kerrassaan mainion ohjelman, Random Stripe Generator, jonka avulla voi kokeilla erilaisia raitamalleja. Valitsee vain värit ja raitojen kerrosmäärät ja antaa koneen "arpoa" järjestyksen. Helppoa! Tästä innostuneena onkin suunnitteilla jo toiset raitasukat, tuota sukkalankaakin kun sattuu olemaan...

Ja kuinka ollakaan, kun sukat valmistui meni taivaskin pilveen ja helteet näyttäisi tältä erää olevan ohi. Kyllä vaan passaa, huomenna kun on taas työpäivä (kurjaa..)

maanantai 17. kesäkuuta 2013

Tipitii!

Vaikka en todellakaan ole mikään himosilittäjä, on mun silityslauta ja -rauta jatkuvasti näkösällä. Ne vaan ei tunnu löytävän tietään takaisin komeroon. Eilen illalla sitten havahduin huomaamaan miten ruma ja likainen laudan päällinen on ja sain idean päällystää sen. Hyvä että maltoin laittaa perheelle ruokaa kun tuli kiire just-nyt-heti kangaskauppaan kankaita hakemaan! Sopiva kangaskin oli jo mielessä ja kun sitä vielä löytyi pääsin tänään innolla hommiin.
vanha, kammottava päällinen


Otin vanhasta irtopäällisestä kaavan, jonka malliin leikkasin kankaan ja vanun sekä neulasin ne yhteen. Onneksi päätin ennen ompelua katsoa miltä päällinen näyttäisi, koska eihän se sit taas(kaan) menny kuin Strömsössä..

kasa kuolleita tipuja


Eipä auttanu muu kuin alottaa alusta. Nyt nappasin laudan keittiön pöydälle ja aloin pähkäillä, miten ihmeessä kangas riittää kun väärä pää on leikattu pyöreäksi? Ja siinä tajusin, et eihän tuota tarvii ees ommella, riittää kun nastoilla pingottaa, aivan kuten laudan alkuperäinenkin suojus oli! Hei haloo!! Muutama vääntynyt nasta myöhemmin oli päällinen naputeltu kiinni ja vieläpä oikeinpäin. Nyt silityslautaa ei todellakaan enää piiloteta kaappiin!!
"We're alive! Tipitii!"


perjantai 14. kesäkuuta 2013

Noro-huivi

Tein viime kesänä tooooosi piiiitkän huivin Noron Sekku-langasta (50% puuvilla, 17% villa, 17% nylon, 16% silkki), mut siitä tulikin sitten "hiukan" liian pitkä. Näyttää ihan kivalle ton mattotelineen ympärille kiedottuna, mut sama metrimäärä kaulan ympärillä ei ollut ollenkaan kivan näköistä (eimennytkuinStrömsössä, hmpf...)


Tänä kesänä kyllästyin säilömään kaunista lankaa vaatehuoneessa ja päätin tehdä huivin uusiksi. Langan päästä vaan kiinni ja neulomaan, samallahan tuo purkaantuu. (Tai niinhän sitä luulis, oli meinaan aikas kinkkistä purettavaa tuo Sekku kaikkine "paakkuineen") Tein ihan simppelin kolmiohuivin ainaoikeinneuletta nelosen puikoilla, aloitus 3lla silmukalla ja lisäys joka kerroksen alussa ja lopussa. Vähän jännitti riittääkö lanka (50g) miten pitkälle, mut tuostahan tuli oikein hyvän kokoinen. Ja mikä tärkeintä, käyttökelpoinen!



Nuo värit on kerrassaan herrrkulliset! <3

Kesäkuvia

Vanha ruskea tarjotin sai pintaansa valkoisen värin ja Marimekon servetin.

Kakkukynttilä- ja cupcake-purkin kaveriksi piti tietysti pillit laittaa omaan lasipurkkiinsa.
(Kyllä, vaihdoin kannen cupcake-purkkiin ja nyt se on hyvä, eikös?)


 


perjantai 7. kesäkuuta 2013

Ei mennyt kuin Strömsössä


Nyt kun oon ystävien ja sukulaisten edessä "tullut kaapista" tän blogini kanssa, on kehuja sadellut joka puolelta. Tattis vaan, mut jotta ei pissi nousis hattuun, muistutan että hutejakin tulee. Niin kuin nyt tässä.

Joku vuosi sitten Kädentaitomessuilta Tampereelta löysin ihanan lehmä-aiheisen silityskuvan ja se oli mun aarteena piiiitkäään, odottaen sitä täydellistä kiinnityspaikkaansa. Vihdoin päätin silittää sen T-paidan rintaan.

Pitkään mittailin ja sovittelin kuvaa, ettei vaan menisi vinoon. Sehän olis pilannu koko paidan! Fiksuna tyttönä siirryin silityslaudan päältä tekemään työtä saunan eteisen lattialle, että sain paidan paremmin levitettyä. Ja kuinkas sitten kävikään...


 
 
 
Että jos puhutaan mun "kädentaidoista", niin tässä on oiva esimerkki siitä, kun menee käteen! :D
 

tiistai 4. kesäkuuta 2013

Nti Kesäheinä

eli virallinen kesäkassi 2013



Clare Youngsin Ihanat itsetehdyt laukut-kirjassa oli kiva huivilaukun ohje, joka on kutkuttanut mua jo pitkään. Kirpparilta löysin ohuen huivin, mutta itse laukkukankaan löytäminen olikin sitten haastavampi juttu. Halusin ehdottomasti pienikukkaisen, värikkään kankaan, eikä sitä täydellistä tullut vastaan mistään! Lopulta kangaskaupasta löytyi valmiiksi ommeltua verhokappaa, joka oli juuri sitä mitä hain. Oi autuutta! Ja kuin pisteenä iin päälle täydellinen vuorikangas löytyi omista varastoista, miesten paita kirpparilta. Kirjan laukku oli mallia valtava, joten pienensin kaavoja ja sain pienen, sievän, värikkään nti Kesäheinän käteeni keikkumaan!

sunnuntai 26. toukokuuta 2013

Askarteluja

Kakkukynttilät pyöri pitkin komeron hyllyjä. Vaan eipä pyöri enää :)

Kurkkusalaattipurkin kansi maalattu valkoiseksi ja päälle liimattu nonparelleja.
Kylkeen maalattu teksti "let´s party"
 

Muffinivuoille samalla kaavalla oma säilytyspurkki, tekstinä "cupcake". Tais kyllä mennä vähän överiksi ton kannen kanssa.. Ehkä vaihdan yksinkertaisemman joku päivä.
Taustana kirpparilta ostettu leivinliina, johon kirjoin tekstin. Idea muistaakseni KOTOlivingin sivuilta.



Ja vielä tuunattu keksipurkki, uudella sisällöllä..





Kuvien laatu jälleen täyttä p****a, mut minkäs teet.

perjantai 10. toukokuuta 2013

Kynäpurkki

Se tunne, kun saa jonkun ihanan idean. Oikein hykertelee ja kehuu itseään "vitsi sä oot hyvä!"

Niinkuin nyt, kun tein pojan puuväreille kynäpurkin. Ihan simppeli spreijattu säilykepurkki ja kynät sullottu sinne. Ei mitään ihmeellistä. Paitsi, että keksin liimata teroittimen taakse magneetin ja nyt se pysyy purkin kyljessä menossa mukana! Mä sit en kyllästy hehkuttaa tätä :)

torstai 9. toukokuuta 2013

Rullaverho

... vai miksi tuota nyt kutsuisi..?



Ideana on verhokappa, jonka saisi tarvittaessa alas aurinkosuojaksi.

Kirpparilta ostetusta sivuverhosta leikkasin ikkunan levyisen ja korkuisen palan, johon ompelin metritolkulla satiininauhaa (molemmin puolin jatkuen alas asti) sekä kiinnitysnauhat 60cm korkeuteen. Ylös ja alas tuli tankokujat, joissa on parin euron harjanvarret. Verhon seinäkiinnikkeenä on taivutetut haarukat (Kotipizza-haarukat, kun ei muuta tähän hätään löytynyt :D:D ) Materiaalit kaikkinensa maksoi alle 20€ ja tekemisen ilohan on korvaamatonta :)

Ja näin sai sisko uuden verhon keittiöönsä!


maanantai 6. toukokuuta 2013

Pöllökassi

Mun ihanainen kummitypyni täytti huhtikuussa 4 vuotta ja halusin jotain pientä laittaa postiin, kun en päässyt paikan päälle juhlimaan. (Varsinainen lahja, Brion puuhella, oli toimitettu vanhempiensa kautta) Ensin olin ostaa kaupasta jotain, mutta sitten keksin ommella pienen kassin (äidillensä olin tehnyt kesäkassin).

Kassin päälliskangas on muutama vuosi sitten ostettu Eurokankaan palalaarista ja vuorikangas messulöytöjä. Ja pisteenä iin päälle löytyi kirpparilta lasten korusetti.
Täydellistä Pikku-Neidille <3



 

maanantai 29. huhtikuuta 2013

Ruususen uniin

Mun jalkoja palelee a-i-n-a. Kesät, talvet, aina tassuttelen kotona villasukissa (eikä meidän vanha, vetoinen talo auta asiaa) Tänä talvena oon huomannu, että yölläkin tarvii olla sukat jalassa, ja tähän tarpeeseen neuloin piiiiitkät unisukat.

Halusin vaihteeksi jotain hempeää, vaaleanpunaista ja pitsiä ja sillee. Pitsimalli on Novitan syksy 2012-lehdestä neulotut joogasukat ja lanka Novitan Nalle, menekki n. 200g. Aloitin sukat kärjestä ja tein ihan perus tiimalasikantapään (vaatii vielä p-a-l-j-o-n harjoitusta..) Kun vartta oli lähes polvitaipeeseen asti neuloin yhden pitsimallin verran joustinta sukan takaosaan. Tuli ihan tarpeeksi napakka, nukkuessa ei niin haittaa vaikka rullautuisikin nilkkaan.

Ja tässä sitä nyt on, koko paksun pylvään pituudelta hempeyttä :) (kuvakulmalla yritän huijata sääreni näyttämään pidemmiltä ja hoikemmilta)



Ja vielä loppuun yksi "fiilistelykuva". Hyvää yötä, kauniita unia, ruusuisia kuvia.. :)


lauantai 27. huhtikuuta 2013

Mutturalla-arvonta



Ja tästä se lähtee, klik. Arpaonnea kaikille!

Kesäkassi

Siskon nurkassa lojui kerrassaan i-ha-naa kangasta, kaksi erilaista näytetilkkua, mistä lie hankkinut. Aikoi kuulemma tyttönsä nukkekotiin laittaa. Mut mä näin niissä heti kassin! Eikä tarvinut ees kovasti pyydellä, kun sain luvan viedä kankaat kotiin ja ommella niistä kesäkassin (siskolle, hmpf..)



Kääntöpuolen kankaan valinta meinasi tuottaa päänvaivaa, mutta oman kylän kangaskaupassa sai onneksi asiantuntevaa opastusta. Ja nyt kassi toimii kumminpäin vaan :)


 Mä oon tähän niiiiin tyytyväinen! Itseasiassa koko blogin perustaminen sai kipinän juuri tästä kassista...